sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kehosinuustavoite

Vaikka saliharjoittelu ei ole se minun juttuni, olen kokenut salilla viime päivinä outoa levollisuutta. Outoa siinä mielessä, että en osannut odottaa sellaista. Ikään kuin olisin hieman kotiutunut sinne, vaikka en edelleenkään lähde vaikkapa sillä intensiivisyydellä, mitä aikanaan juoksemaan. Joinakin päivinä joudun tosissani tsemppaamaan lähdön hetkellä, mutta alkuverryttelyn aikana tuntuu jo aina kivalta.

Aprillipäivänä, kahden vuoden salitauon jälkeen, koin olevani lihasvoimiltani todella rapakunnossa. Arvelutti tuleva. Mutta hyvin on mennyt. Huhtikussa kävin salilla 12 kertaa eli kolme kertaa viikossa. Hyvä, reipas minä! Olen kyllä aidosti tyytyväinen. Ensimmäinen tavoitteeni oli ylipäätään mennä salille kerran ja toisen, kolmannenkin kerran. Ja pysyä ehjänä. Sittemmin minua on motivoinut erittäin hyvä jälkifiilis, mistä on muodostunut yksi salitreenailun keskeisin tavoite.

Möröthän ne siellä salilla aluksi istuivat olkapäällä, tiukasti. Nyt olen saanut niitä jo vähän hädisteltyä pois. Parin ensimmäisen viikon aikana koin vahvasti niitä fiiliksiä, mitä viimeksikin salilla ollessani. Palautui mieleen se, että vaikka kuinka omin avuin treenaisin, niin se ei näy kropassani millään toivotulla tavalla. Sillä tavoin, kun uskalsin luottavaisena haaveilla niinä parina vuotena, jolloin sain painoani runsaasti pudotettua ja juoksin aktiivisesti. Se on pettymys, oli ja on. Siinä minulla on se suurin työmaa: kehosinuuden saavuttamisessa, lempeydessä omia valuvikojani kohtaan. Niitä, joita monet lihavat vuodet ovat runsaasti aiheuttaneet sekä niitä, joita puolestaan laihduttaminen on jättänyt. Tavoitteena on tuntea keho voimakkaaksi ja mahdollisimman hyvinvoivaksi, kaikesta huolimatta. Minuksi.

Haluan joku päivä katsoa vartaloani peilistä enemmän hyväksyvästi.

Pystyn salilla haastamaan itseni nykyistä kovemmin, mutta tärkeämpää on pysyä edelleen ehjänä. Lihasrapakuntoni ja heikot niveleni vaativat minulta alussa kevyttä treenailua, suurta malttia. Aion onnistua siinä. Tärkeintä on säännöllisyys, jatkuvuus. Parasta on hyvän mielen ja tyytyväisyyden lisääntyminen, sisäisen ryhdikkyyden kasvaminen. Sitä paitsi viime viikon yhdellä salikerralla kuvittelin hetken näkeväni itsessäni kehollisia positiivisia muutoksia. Mutta se oli onneksi vain ohimenevä luulo. Jossain määrin se sai minut kuitenkin luottamaan, että pienikin muutos voi olla ratkaiseva alku jollekin perustavanlaatuiselle muutokselle ajatuksissani.

Se tuntuu riittävältä tällä hetkellä. Enköhän jossain vaiheessa pääse myös nostamaan tehoja saliharjoitteluun, jotta lihasvoimani lisääntyy ja kehoni voimistuu. On siis jatkettava, sinnikkäästi ja hyvillä fiiliksillä. Keväästä, valosta ja pienistä asioista voimaa ammentaen. Löydä sinäkin omat motivaatioasiasi halutaksesi ja jaksaaksesi liikkua!

2 kommenttia:

  1. Itse olen aina kokenut, että olen ok näköinen rinnoista ylöspäin ja lantiosta alaspäin.. se väli siinä on jotenkin.. ruho. Ollut aina, vaikka olisi ollut enemmän tai vähemmän vararengasta siinä kohtaa. Tiedä sitten, tulenko koskaan katsomaan sitä kohtaa hyväksyvästi tai tykkäävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eiköhän aika moni (nainen) koe omassa kropassaan ongelmakohtia, toiset vähemmän ja toiset enemmän. Se on niin jännä omalla kohdalla, että kun on toisaalta vuosikausien aikana jollain tapaa tottunut oman kroppansa lihavuuteen, niin painonpudotuksen aikana/jälkeen sietokyky on alentunut. Tunnistan sen pettymykseksi. Sillä vaikka kuinka osasi varautua laihdutuksen seuraamuksiin, niin silti niiden suuruus on yllättänyt. Ajoittain on tuntunut jopa erittäin epäreilulta se, ettei minun ihoni voi palautua, yhtään. Mutta jos sillä myrkytän mieleni, en jaksa olla tällä matkalla, eikä hyödyt voita haittoja. Joten pakko työstää tätäkin, tuntui miltä tuntui. :)

      Poista