lauantai 12. marraskuuta 2016

Hälvenemisiä

Venähti hieman pitkäksi tämä hiljaisuus. Monien asioiden summa, sanoisin. Ei ole ollut voimavaroja eikä halua kirjoittaa blogiin. Muutamia kertoja olen kirjautunut sisään saamatta aikaiseksi ainuttakaan tämän aihealueen tekstiä. Ei ole riittänyt intoa edes seurata blogikavereiden kuulumisia.

Haastavaa loppukesää seurasi hankala syksy. Kadotin terveysmurheideni ja ongelmieni keskellä liian paljon kaikkea oppimaani. Sitä, joka on tuonut elämääni valoa ja tasapainoa. Itseni hyväksymistä. Olo oli niin hutera, että aina kun luulin taas saavani jonkinlaisen otteen jostakin, se jokin, ja välillä jopa kaikki, lipesi sormistani. Liikkuminen on ollut olematonta, vain pieniä kävelylenkkejä. Syömiset sitä sun tätä eli viikko-kaksi järkevästi ja sitten taas hällävälin aiheuttamia ylilyöntejä.


Fyysiset terveysongelmat sekä huoli ja pelko tulevasta laukaisivat isomman prosessin. Minun on viimein käsiteltävä elämäni solmukohdat, menetykset ja pettymykset. Kohdattava ne sellaisenaan. Olen ajatellut ja toivonut, että olen jollain tapaa sinut niiden kanssa, eivätkä ne kuormita minua. Mutta kyllä kuormittavat. Ja vaikuttavat tapaani nähdä ja kohdella itseäni. Samalla ne hankaloittavat haluani elää terveellistä ja tasapainoista elämää ja vaikeuttavat, jopa estävät painonhallintani.

Harmaan, raskaan ja moninpaikoin mahdottomalta tuntuvan syksyn jälkeen olen ensimmäistä kertaa viime päivinä kokenut luottamusta siihen, että selviän eteenpäin. Uskalsin pyytää apua, sain ja saan sitä. Se kannattelee minua nyt. Edessä on pitkä ja voimia vaativa matka, mutta olen ottanut ensimmäiset askeleeni sillä. Uskon saavani paljon, paljon enemmän kuin osaan edes tänään ajatella.

En tiedä, miten paljon tänne kuulumisiani raportoin. En ota siitä mitään paineita. Kirjoitan silloin, kun hyvältä ja sopivalta tuntuu. Todennäköisesti en puhu kiloistani täällä pitkään aikaan. Juuri nyt en halua vaa'an antaa millään tavoin määritellä matkaani. Tuntuu niin paljolta se, että koen olevani tässä taas. Koko syksyn kestänyt uuvuttava sumu on alkanut hälvetä. Ja minulla on vahva luotto siihen, että kaikki ne kilot, joiden ylipäätään on tarpeellista, katoavat juuri siinä tahdissa kuin minulle on hyvä. Aikaa on. Tahtoa on. Ehkä pian taas edellytyksiäkin.

Haluan voida mahdollisimman hyvin terveysongelmistani huolimatta. Haluan löytää ja pysyä terveellisissä, minulle sopivissa elämäntavoissa.  Ja kokea taas liikkumisen iloa, osata liikkua kehoani kuunnellen. Haluan oppia näkemään itseni oikein, riittävänä.

Ja olla onnellinen, minuna. 

On aika pitää taas itsestään huolta. Se on paras lupaukseni pitkiin aikoihin.

2 kommenttia:

  1. Voimaa ja aurinkoa syksyysi. <3 Ikävä kuulla, että terveysongelmat piinaavat elämääsi. On aina niin epäreilua, kun ihmiset, jotka oikeasti haluaisivat liikkua ja nauttia liikunnasta, saavat osakseen vaivoja ja kropan remppoja, jotka estävät sen. Toivottavasti löydät vielä hyvä lajin, joka sopii ja antaa voimaa niin keholle kuin mielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Quantina! <3 Kyllä tämä tästä taas, kun elimistö ja mieli on rauhoittunut. :)

      Yksi päivä mietin, että jos olisin tiennyt, mitä kaikkia vaivoja kropastani löytyy laihtumisen ja juoksemisen myötä, olisinko ikinä edes aloittanut tätä matkaa. No olisin. Sain kokea juoksemisen riemua kaksi ihanaa vuotta. Se on enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Ja olen voinut todeta olevani sitkeämpi kuin olen uskonutkaan. Tietysti olisi parasta voida todeta muuttaneensa pysyvästi elämäntapansa niin ruokailun kuin liikkumisen suhteen, mutta koska ei näytä silti, niin pitää keskittyä nauttimaan pienemmistä paloista. :)

      Poista