lauantai 9. heinäkuuta 2016

Painomiete

Ajattelin haastaa itseni. 

Kesäkuun painonpudotus oli yksi kilo. Ja usko pois, olen äärimmäisen tyytyväinen siihen, koska on kesä! Heinä-elokuussa aion pysyä samoissa lukemissa. Huomioiden ajankohdan koen sen olevan minulle ihan riittävän iso haaste. Erilaisten juhlien ja reissujen sekä lukuisten yövuorojen ja vakava-asteisen jäätelöheikkouteni vuoksi joudun kyllä ihan tosissani tekemään töitä onnistuakseni haasteessani. Tai en ehkä tekemään töitä, vaan syömään edelleen kiltisti aamupuuroni ja pääsääntöisesti koostamaan ruokani kasviksista ja-ja-ja. Minun on kyettävä jättämään monet kesäherkut väliin. Se on se vaikein ja haastavin osuus, ainakin minulle.


Tärkein ajatus tällaisessa pienessä, ehkä vähän vaatimattomassakin tavoitteessa on estää kesäkilojen kertyminen. Tänä syksynä en halua joutua pudottamaan yhtään ainutta kesän aikana tullutta kiloa, en ainuttakaan! Haluan syyskuussa jatkaa siitä, mihin kesän alussa jäin. Syksyllä minulla on isompi tavoite itselleni. Aion vetää silloin kolme kuukautta tiukempaa, kevään kaltaista ruokavaliota. Melkein odotan jo sitä. Mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että kesällä minusta ei ole sellaiseen ehdottomuuteen. En vain kykene. Vai enkö vain halua kyetä?


Haluan nauttia kesästä. Nauttia myös siten, että löysään vähän ruokavaliotani. Haluan pysyä kohtuudessa. On tärkeää syödä joka aamu hyvä aamiainen. Sillä on merkittävä vaikutus koko päivän ruokavalintoihin. Kyllä, aion välillä vetää jäätelö-överit tai irtokarkkiähkyt tai herkutella jollakin suolaisella, ihan niin kuin kesäkuussakin. Sallin sen itselleni ilman syyllisyyksiä. Mutta haluan, että ruokavalioni runko säilyy terveellisenä ja kevyenä. Se mahdollistaa sen, ettei kesäkiloja kerry. Haluan säilyttää kropassani kevyemmän olotilan. Sillä on erittäin positiivinen vaikutus koko kesän kokemisessa. Ja se on minulle tärkeää: hyvä ja tasapainoinen kesä.

Tsemppiä sinulle omiin haasteisiisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti