keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Toukokuinen nolla

Kuopasta on noustu.

Viime viikolla kaikki ruoka ja eväs maistui niin hyvältä. Aamupalat parvekkeella nautittuina tuntuivat lähes makuelämyksiltä, vaikkakin toistuivat niin samankaltaisina. Ja kasviswokeissakin oli jokin erityinen herkkuvivahde. Oliiviöljystäkin tuli ystäväni. En tajua, en käsitä. Pitikö pudota kuoppaan nauttiakseen taas aidosti kaikesta terveellisemmästä eväästä?


Maanantaiaamun vaakalukema oli palkitseva. Kannatti lopettaa rypeminen, kannatti nousta. Minkäänlaista tuhoa ei ehtinyt tapahtua painossa, vaikka hetken tuntuikin siltä. On niin totta se arveluni, että enemmän lihominen tapahtui pään sisällä kuin vaa'alla. Vaikka toukokuun kokonaistulos on kilollisesti pyöreä nolla, olen todella tyytyväinen. Painan nyt saman kuin ennen vappua eli ennen syömisirroitteluja ja lohtusyömisiä. Viikko tervettä sapuskaa, säännöllinen syömisrytmi ja ennen kaikkea hyvä fiilis sen teki. Olen kiitollinen.

Oli tekosyy ajatella, että eivoi-eipysty-eikannata. Kyllä voi!

Itseinholla ja soimaamisella se ei onnistu. Kun ajattelee armollisesti itsestään ja niistä kuoppaköllimisistään, voi tapahtua ihmeitä. Sen olen vahvasti kokenut. Kuoppia kyllä tulee. Jatkossakin. On vain tartuttava mahdollisimman nopeasti tikapuihin! Niihin, jotka ovat varmasti olemassa ja jotka kestävät, vaikka niitä on käytetty monia monia kertoja. Askel askeleelta on noustava. Ja kun pääsee sellaiselle korkeudelle, missä on jo helpompi hengitellä ja nähdä enemmän kaunista, alkaa tuntua taas hyvältä. Ja mahdolliselta! Niin moni. Sekin, että voi onnistua etenemään.

Oleellista on oppia kuuntelemaan itseään, tunnistamaan tunteitaan, jotta voisi riittävän ajoissa huomata syömiskuopat ja selvitä ilman putoamisia. Ei syöminen ole ratkaisu ongelmiin tai tunnekuohuihin. On oltava muu tapa käsitellä asioita, purkaa tunteita ja lohduttautua, rentoutua ja saada hyvää mieltä. On tärkeää, että ruokavalio on monipuolinen ja riittävä ja ruokarytmi säännöllinen. Yhtä lailla on merkitystä laadukkailla yöunilla ja sillä, että kykenisi olemaan liiaksi stressaamatta asioista. Nämä kaikki omalta osaltaan vähentävät lohtusyömistä. Niin ja se liikunta.

 

Turvonnut, extralihavaolo on pois, niin kehosta kuin mielestä. Jälkimmäinen mahdollistaa matkan jatkumisen. Se tuntuu onnelliselta. Sellaiselta, jota minä tarvitsen voidakseni paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti