maanantai 14. maaliskuuta 2016

Tykkäämisolotila

Olen aina ajatellut, että minusta on ahdistavaa noudattaa jotain valmista dieettiohjelmaa. Syödä niin kuin "joku käskee", punnita kaikki. Mutta ei. Tämähän on (pelottavan) helppoa. Omat aivot saa olla narikassa. Ei tarvitse itse funtsia määriä tai ruoka-aineita tai sitä, syökö varmasti tarpeeksi.

Pudotin yli 40 kiloa ihan omin avuin, syömällä kevyemmin, terveellisemmin ja säännöllisemmin kuin koskaan aiemmin ja liikkumalla (uinti, kävely, juoksu, kuntosali, pyöräily) paljon. Se onnistui puolessatoista vuodessa. Ja olen edelleen ylpeä siitä. Vuosi sen jälkeen, kun olin kokenut elämässäni erittäin kovia, sain voimia nousta siitä suosta ja alkaa pitää itsestäni huolta. Se painonpudotus oli ihan mieletön, käsittämätön teko minulta, joka olin aina ollut lihava, enkä ollut koskaan nauttinut liikunnasta. Kykenin yhtäkkiä tekemään asioita, jotka eivät olleet ennen olleet minulle mahdollisia. Olin sinut itseni ja vartaloni kanssa enemmän kuin koskaan aiemmin, huolimatta kehoni matkamuistoista, jotka olivat seurausta lihavista vuosistani ja monenkymmenen kilon painonpudotuksesta. Voin silloin fyysisesti ja henkisesti paremmin kuin koskaan ikinä. 


Juoksin kaksi puolimaratonia, joista ensimmäinen on yksi suurimmista yksittäisistä saavutuksistani, osoitus sisukkuudesta ja taistelutahdosta, halusta kokeilla rajoja. Osoitus luottamuksesta omaan tekemiseen ja onnistumiseen. Mahdollisuus kokeilla omaa kestävyyttä ja jaksamista ymmärtääkseen paremmin omia vahvuuksiaan. Palkinto painonpudotuksesta ja kaikista niistä sateessa ja viimassakin juostuista kilometreistä.

Uskon, että jos voisin liikkua edelleen samalla tavoin, minun ei tarvitsisi olla millään dieettiohjelmalla. Mielestäni löysin silloin, voin olla väärässäkin, minulle sopivan tavan syödä ja liikkua. Remontoin elämäntapani, sitä se oli. Arkisyöminen oli kunnossa, joten herkutteluhetketkin olivat mahdollisia. En lohduttanut enää itseäni syömällä suklaata tai muuta sokerirasvahöttöä. Olin kai jossain määrin riippuvainen liikkumisesta, mutta en kokenut sitä minkäänlaisena pakkona, enkä esimerkiksi liikkunut siksi, että kuluttaisin jonkun syömäni herkun kalorit. Liikuin voidakseni paremmin niin fyysisesti kuin henkisestikin ja kyllä siksikin, että pystyin syömään normaalisti miettimättä jokaista suupalaa. Nautin liikkumisesta ja sen tuomasta fiiliksestä. Se oli huikeaa! Ja sitä minulla on ihan valtava ikävä, välillä jopa sellainen pakahduttava palakurkussa -ikävä.

Mutta näköjään nyt, kun liikkuminen on todella vähäistä, niin minun on äärimmäisen helppoa, motivoivaa ja varmasti myös aikaisempaa tärkeämpää syödä niin kuin joku viisaampi on suunnitellut ja laskenut, koska haluan laihtua eli pudottaa painoa voidakseni paremmin. Ja oleellista on, että sitten, kun olen siinä minulle sopivassa painossa, joku antaa minulle ohjeet, kuinka ylläpidän painoa. Se on se haastavin vaihe. Laihduttaminenhan on omalla tavallaan hyvinkin yksinkertaista, mutta saadapa paino sitten pysymään saavutetuissa lukemissa. Joo, ei taida olla minusta yksin siihen ilman mahdollisuutta liikkua entisellä tavalla.

Eikö sitä sanota, ettei ole heikkoutta pyytää apua. Minä ostin nyt Fitfarmilta apua ja olen enemmän tyytyväinen kuin olisin uskonut. Voin suositella! Tuloksia tulee varmasti, kun noudattaa ohjeita. Minun parin viime vuoden painojojottelut varmasti sekoittavat ja hidastavat etenemistäni. Keho ei yksinkertaisesti taida ymmärtää, mitä haluan nyt tapahtuvan. Mutta suunta on oikea, ja muutos on vajaassa kahdessa kuukaudessa jo hieno. Pitää muistaa olla realisti. Minä saatan ajoittain erehtyä tavoittelemaan hieman liian suurin harppauksin joitakin asioita. 


Tänään on ollut hyvä päivä. Minulla on sellainen itsestätykkäämisolotila. Aika kivaa!

Ps. En esiinny kuvissa. Eikä blogini kuvat ole minun ottamiani. Tämä vain selvennykseksi.
Pps. Jostain syystä minua arveluttaa tämän tekstin julkaiseminen, mutta menkööt ennen kuin päivä vaihtuu tiistaiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti