keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Ällömakeaa

Saattaa olla, että joku on kiinnostunut vapaasyöntiateriani sisällöstä. Tai sitten ei. Kerron kuitenkin, koska minulle siitä muodostui hyvin merkityksellinen.

Tämähän oli siis kolmas vapaasyöntiateria kahdeksan viikon sisällä. Ja kyseessähän ei ole mikään koko päivän vapaasyönti, vaan vain yhden lämpimän aterian korvaaminen vapaavalintaisilla syömisillä. Ei ole kuitenkaan tarkoitus mitään pitsa- tai hampurilaismättöä vetää, enkä toisaalta näe järkevänä kiusata itseäni myöskään suklaalla tai karkilla. Aikaisemminhan olen pastalla herkutellut ja nytkin olin ajatellut jotain kotiruokaa tehdä. Päädyin kuitenkin vallan toisenlaiseen ratkaisuun ihan tarkoituksella. Sen viime viikkoisen mielitekopäivän ja satunnaisten herkkuhimokohtausten innoittamana halusin syödä jotain makeaa. Ajattelin sen olevan minulle hyvä valinta.



Miten oikeassa ja samalla kertaa väärässä olinkaan! Joko valitsin väärin, kun söin sellaista (ällö)makeaa kakkua tai sitten a) sokerinsietokykyni on huonontunut, huomattavasti ja b) vatsalaukkuni on pienentynyt ja c) olen menettänyt aikaisemman kykyni syödä makeaa paljon. Kakku ei maistunut samalta kuin ennen. Sydän tykytti ja voin pahoin, vatsakin meni sekaisin. En kyennyt sinä päivänä edes iltapalaa syömään, vaikka olisi pitänyt. Olin moisesta sokerirasvahötöstä niin täynnä.

Voin sanoa, ettei heti tee mieli makeaa. Niinpä valinta oli enemmän hyvä kuin huono! En halua huonoa, raskasta oloa syömällä väärin. Haluan voida hyvin, tuntea oloni kevyeksi ja jaksavaksi. Tuntuu, että näiden dieettiviikkojen aikana kaikki on alkanut maistua paremmalta. Sellaiset aidot, rehelliset maut. Syön joka päivä kaksi lämmintä ateriaa ja valmistan ja maustan kaiken ruoan itse. Ja se tuntuu helpolta ja mukavalta. 


Tuntuu ihmeelliseltä ja käsittämättömältä, että tämä tarina on minusta itsestäni. Minusta, joka voin ihan helposti syödä suklaalevyn kerralla tai jäätelötonkan lähes yhdeltä istumalta. Noo, jäätelö onkin ihan eri juttu. Sehän sulaa jo suussa. En aio kuitenkaan kokeilla övereitä siitä. Vappuna ehkä ostan perinteisen kevään ensimmäisen tötterön. Tosin munkki simalla kuulostaa myös herkulliselta. Aika näyttää. Eihän sitä tiedä, vaikka olen silloin jo vierottunut kaikesta makeasta. Voi, se olisi hirmuinen vahinko. Älkää toivoko sitä siis minulle! Aion joku päivä osata herkutella kohtuudella niin kuin niinä hyvinä aikoina, kun juoksemisen ilon löysin ja syömiseni täysin uudeksi remontoin.

Olen matkalla ja se on mahtavaa se!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti