keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Valivalivali

Nyt se tuli, ensimmäistä kertaa.

Tahto ja halu syödä, mitä haluaa tai tekee mieli. Ei sillä tavoin, että vetelisi kaksin käsin jotakin herkkuhöttöä. Mutta jotakin omavalintaisesti ilman punnitsemisia. Normaalia (mikä on?) ruokaa. Tuoretta leipää. Vaikka mukillinen kaakaota iltapalaksi. Appelsiineja X-määrä. Kasa pastaa hyvällä kastikkeella. Kasvikset voisi heivata hetkeksi takavasemmalle.

Menossa on 38.päivä (38/42) tästä dieetistä. Ei ihme, että tuli. Oli odotettavissakin. En tiedä olisinko säästynyt tältä, jos ei mieltä vetäisi apeaksi kroppaongelmat. Ehkä en. Mutta on niillä vaikutuksensa. Hormonimyrkyistä selvisin ilman tarvetta herkutella. Nyt tuntuu ahdistavan se, etten tiedä, milloin kehoni kestää normaalin liikuntarasituksen suhteellisen raskaan fyysisen työni lisäksi. Jotenkin tuntuu, että minulle alkaa riittää nämä alkuvuoden vastoinkäymiset. Tiedän, pieniä ne ovat! Mutta tänään ne ovat hetken tuntuneet liian isoilta minulle. Olen yrittänyt olla urhea, ajatella valoisasti ongelmien ja kipujen kanssa. Tänään olo on ollut kuitenkin surkea. Ja vali-vali-vali. Lopetan. Nyt.


Paistan nyt munakkaan itselleni ilman keltuaisia ja pilkon sekaan tomaattia, sipulia ja paprikaa. Kaikki ainekset kuljetan pannulle kiltisti vaa'an kautta. Eiköhän viimeistään syödessä ala taas hymyilyttää. Muistuu mieleen, miksi olen tällä matkalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti