lauantai 6. helmikuuta 2016

Napostelutarve

Kun on kolme viikkoa syönyt neljän aterian rytmillä poikkeamatta kertaakaan siitä edes yövuorojen aikana, tulee se jossain vaiheessa väkisinkin. Kai. Ajattelin ensin, että se olisi herkkuhimoa. Mutta ei, ei sittenkään. Se oli napostelutarvetta, tietynlaista napostelutavan kaipaamista. Voisiko jopa sanoa naposteluhimoa. Tarvetta saada jotain pientä välipalaa, naposteltavaa, päivällisen ja iltapalan välillä. Sillä tavalla ohimennen, tuosta vain. Kaivaa kaapista jotain ajattelematta edes mitä tai miksi. Vaikka porkkana tai joku muu terve eväs. Tai no ei, en ole ihan varma. On mahdollista, että keksipinokin olisi ollut maistuva vaihtoehto.

Melkoisen kivaa on se, että tiedän, että se ei ollut mikään lohtusyömistarve. Ja ei hassumpaa ole sekään, että se napostelutarve-himo-jokumikälie lieveni äskettäin. Ihan ittekseen, tuosta vain. Hieman jäiset syksyllä säilötyt mansikat maistuivat rahkan kanssa suorastaan herkulliselta. Napostelun sijaan se oli kuitenkin lusikoimista. Ja se ei ole napostelua, ei. Mutta tarkoitushan on päästä siitäkin paheesta eroon, muistaakseni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti