tiistai 12. tammikuuta 2016

Poimi ja tartu!

Jotenkin se on aina niin parasta, kun löytää sen oman rytmin, itselle sopivan. Sen tavan ja tekemisen, mistä itse tykkää ja joka tuntuu luontevimmalta. Ei rääkiltä, ei luopumiselta kaikesta. Ei kieltäytymisiltä kieltäytymisten perään. Ei pakolta tai tarpeelta muuttua jonkun muun vuoksi.

Sen löytämiseen ja sisäistämiseen voi mennä aikaa. Ei se synny hetkessä, ei viikossa, ei välttämättä puolessa vuodessakaan. Sen voi kadottaa ja hukata löytämisen jälkeenkin. Mutta sillä hetkellä, kun se tulee taas, saatat tuntea lähes pakahduttavaa riemua. Sellaista vapauttavaa onnea ja energiaa, joka keventää askeleet ja saa uskomaan kaikkeen hyvään, mahdollisuuksiin.

Nyt kun olen jatkanut siitä, mihin ennen toistuvia ongelmiani jäin, tuntuu, että se kaikki on ihan nenäni edessä. Poimittavana. Tartuttavana. Aivan kuin se olisi odottanut oikeaa hetkeä. Sitä hetkeä, kun kaikki alkaa taas tuntua mahdolliselta! Valoisalta. Ihan kuin olisin vaikeina päivinä työstänyt tätä asiaa eteenpäin ollakseni taas valmis siihen elämään, mikä saa minut voimaan niin paljon paremmin.

Elämäntaparemontti ja laihduttaminen on mahdotonta, jos itseinholla ja muulla negatiivisella koitetaan saada muutosta. Ei vihalla synnytetä rakkautta, ei rumilla sanoilla kaunista jälkeä. On välitettävä itsestään aidosti löytääkseen ne voimavarat, jotka vievät eteenpäin. On maltettava: unohdettava epärealistiset tavoitteet ja aikataulut. On opittava puhuttelemaan itseään kauniisti. Hyväksyttävä ja oltava armollinen.

Minä haluan olla terve ja hyvinvoiva. Rakastava. Haluan nauraa. Nauraa niin, että pakkasen punaamat poskeni pullistuvat entisestään. Ilosta. Siitä, että minä voin olla juuri minä.

2 kommenttia:

  1. Täyttä totta tämä teksti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Nyt tuntuu pääkopassa tapahtuvan suuria, toivottavasti ei liian. :)

      Poista