sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Painiskeluja

Syksyisille tai sanotaanko toistuville parin vuoden aikaisille kroppaongelmille seurasi jatkoa. Ristiselkä niks-naks, juuri kun olin motivoituneena aloittanut pyöräilyn ja tämän vuoden ja jatkanut tätä terveellisempää, kevyempää matkaa.

Ei se vain tämä elämä mene niin kuin suunnittelet. Toisinaan yhden haasteen selätettyäsi kohtaat saman tien toisen. Ihan kuin niitä olisi jonona odottamassa, vuoronumerosysteemillä ehkäpä. Kun yhdestä selviät, niin seuraava odottaa jo malttamattomana kohtaamistasi. Otatko heti vastaan vai haluatko kenties viikoksi innostua jostain, vaikkapa normaalista olotilasta ja eheydestä, ja sitten ottaa seuraavan vastoinkäymisen?

On maailmassa isompiakin murheita. Nämä omani kuitenkin pieniä. Siitä huolimatta sillä tietyllä hetkellä voi se joku oma tuntua tosi kohtuuttomalta ja epäreilulta. Hetkellisesti jopa täysin lannistavalta. Kun sitä on jo ehtinyt ajatella edellisen asian työstäneenä eli siitä selvinneenä, että sitten voisi ikään kuin levähtää ja nauttia kaikesta normaalista ja pysyvästä. Äh, kun ei se mene aina niin. Eikä useinkaan. 

Pidäpä siinä pää sitten kunnossa, kun yksi jos toinenkin paikka on kehossasi vinksallaan ja vaati vuorotellen hoitoa ja huomiointia, varomista. Ja kun satut vielä olemaan tietoinen geeniperimäsi aiheuttamista ongelmista. Ajattelepa vaan positiivisesti ja näe kaikki hyvät, kivat asiat, äläkä vaan missään nimessä lannistu ja erehdy synkistelemään. Ja älä nyt ikinä ainakaan niin alas vaivu, että tunkisit kitaasi kaikkea sitä, mitä lohturuoaksikin kutsua voidaan. Sitä, mihin olet jo ehtinyt luoda viime vuosien aikana jonkinlaisen paremman, terveemmän suhteen.

Mutta koska olet ihminen, etkä ohjelmoitu robotti, saatat huomata tehneesi juuri niin kuin et tahtoisi. Lannistut, synkistelet, koet epäreiluutta, jämähdät, laiskistut ja suu ammollaan hotkit tunteittesi lohdukkeeksi sokerirasvahöttöä. Ja kierre on valmis: negatiivinen ruokkii negatiivista. Huono olo huonoa oloa. Huonot valinnat huonoja valintoja.


Tämän vuoden ensimmäisen viikon olen painiskellut näiden asioiden kanssa. Jättänyt pyöräilyn 75 kilometrin jälkeen odottamaan selän eheytymistä. Pyrkinyt ajattelemaan positiivisesti, onnistunutkin siinä. Takonut päähäni, että ruokavalio on tärkein.  Venytellyt. Unohtanut teippailla nilkkaa. Kävellyt pienesti. Valvonut kivun kanssa. Ihmetellyt alaraajaoutouksia. Nauttinut kevyemmästä ruoasta ja siitä seuranneesta kivasta olosta. Miettinyt mukavia, valoisia. Motivoitunut niistä.

Tiedän, että kyllä tämä tästä. Taas. Niin kuin monesti ennenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti